Poliisin tulisi parantaa ohjeitaan lapsikaappaustilanteiden estämiseksi

Julkaisuajankohta 4.3.2013 13.19

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja katsoo, että Poliisihallituksen tulisi arvioida valtakunnallisen ohjeistuksen tarve lapsikaappaustilanteita varten. 

Pajuoja otti asiaan kantaa oikeusasiamiehelle tulleen kantelun perusteella. Siinä arvosteltiin poliisin menettelyä tilanteessa, jossa kantelija epäili vaimonsa kaappaavan lapset Venäjälle. Kantelijan mukaan poliisin toiminta ja neuvot auttoivat omalta osaltaan lasten kaappaamista.

Pajuojan mielestä poliisi ei kiinnittänyt riittävästi huomiota lapsikaappausepäilyyn. Lisäksi tilanteen hoitaminen jäi yhden poliisin antamien neuvojen varaan.

Useista eri laeista löytyy keinoja lapsikaappauksen estämiseksi. Niiden soveltaminen voi kuitenkin olla vaikeaa kiireellisissä tilanteissa. Lisäksi eri viranomaisten yhteistoimintaan liittyy käytännön ongelmia.

Poliisihallituksen tulee ilmoittaa 30.8.2013 mennessä, mihin toimenpiteisiin asia mahdollisesti antaa aihetta.


Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan päätös, dnro 4168/4/11 kokonaisuudessaan.
Lisätietoja antaa tarkastaja Peter Fagerholm, puh. 09 432 3372.


 

2011 AOA Pajuoja 2009 - 2017 Käsitys Poliisi SUOMI Etusivun oikean reunan ajankohtaista osio SUOMI Kaikki tiedotteet (Tiedotteet-linkistä avautuva näkymä) hapol rajpa tpeoak vv2011