Oikeusasiamies: Turvapaikkapuhuttelujen etäosallistumisen tietoturvavaatimusten vaikutukset avustajan valintaan kaipaavat arviointia

Julkaisuajankohta 2.7.2026 9.03
Tyyppi:Tiedote

Eduskunnan oikeusasiamies (OA) Jari Råman on arvioinut Maahanmuuttoviraston käytäntöä, jonka mukaan turvapaikanhakijan avustaja voi osallistua turvapaikkapuhutteluun etäyhteydellä vain, jos avustajan organisaatio on tehnyt viraston kanssa erillisen tietoturvaa koskevan sopimuksen.

 

OA katsoo, ettei käytäntö ole lainvastainen eikä ylitä Maahanmuuttovirastolle kuuluvaa harkintavaltaa. Hän pitää kuitenkin sopimuspohjaista mallia ongelmallisena ja kehottaa virastoa arvioimaan sen välttämättömyyttä sekä vaikutuksia oikeuteen valita avustaja.

Päätöksessä korostetaan, että turvapaikkapuhuttelujen tietoturvallisuuden varmistaminen on erittäin tärkeää. Käytettyjen keinojen tulee kuitenkin olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. OA:n mukaan lainsäädäntö edellyttää tietoturvan varmistamista, mutta ei nimenomaisesti velvoita käyttämään sopimusperusteista menettelyä. Kyse on siten Maahanmuuttoviraston omasta hallinnollisesta ratkaisusta.

OA kiinnittää huomiota siihen, että sopimus toimii käytännössä ehtona etäosallistumiselle. Järjestely muistuttaa vaikutuksiltaan osittain hallintolupaa, mikä voi sellaisenaan herättää tarpeettomiakin epäilyjä siitä, rajoitetaanko avustajan valintaan hallintomenettelyssä. Avustajan ja viranomaisen välinen sopimussuhde on poikkeuksellinen, koska avustaja toimii lähtökohtaisesti ainoastaan päämiehensä toimeksiannosta.

Vaikka sopimusvaatimus ei muodollisesti rajoita avustajan valintaa, sillä voi käytännössä olla tällaisia vaikutuksia. Jos sopimusta ei ole tehty, avustajan on osallistuttava puhutteluun paikan päällä. Tämä voi hankaloittaa osallistumista esimerkiksi silloin, kun avustaja ja asiakas ovat eri paikkakunnilla tai puhuttelu järjestetään lyhyellä varoitusajalla.

OA:n mukaan jää epäselväksi, onko nykyinen sopimusmalli välttämätön tietoturvan varmistamiseksi vai voitaisiinko sama tavoite saavuttaa vähemmän rajoittavin keinoin. Hän toteaa, että esimerkiksi kevyemmät tietoturvasitoumukset tai etäosallistumisen mahdollistaminen viranomaisen tiloista eri paikkakunnilla voisivat riittävästi varmistaa tietoturvallisuuden toteutumisen ja samalla vähentää käytännön esteitä avustajan osallistumiselle. Samalla hän toteaa, että asianajajia sitovat jo ennestään tiukat tietoturvaa koskevat velvoitteet.

OA ei havainnut asiassa lainvastaista menettelyä eikä ryhtynyt toimenpiteisiin. Hän saattoi kuitenkin näkemyksensä Maahanmuuttoviraston tietoon ja pyysi virastoa arvioimaan käytäntöjään. Viraston tulee ilmoittaa mahdollisista toimenpiteistään syyskuun 2026 loppuun mennessä.

Lisäksi OA kiinnitti huomiota viranomaisen velvollisuuteen vastata sille esitettyihin tiedusteluihin asianmukaisesti.

Ratkaisu EOAK/2047/2025 on luettavissa eduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilla www.oikeusasiamies.fi.

Lisätietoja antaa esittelijäneuvos Jari Pirjola, p. 09 432 3361.